keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Tunnelmia kurssin alkaessa

Noniiin, moi kaikille:)!


Viime viikolla me kävimme läpi opinto.netin sivuja ja teimme opettajan laatimia tehtäviä. Saimme kaksi tehtävää : laatia web 2.0:sta essee ja netiketin tekeminen. Tunnin alussa en tiennyt yhtään, mitä web 2.0 oikeastaan tarkoittaa.. Mutta tunnin loppuessa olin jo saanut siitä selvää.

Ensin ajattelin, että tunneilla ei tehdä varmaan mitään kivaa ja että siellä on todella tylsää. Mutta itseasiassa siellä on ihan mukavaa. Kuten esimerkiksi tämä blogi. Olen jo pitkään (kuten varmaan joku muukin tällä kurssilla) haaveillut oman blogin tekemisestä, mutta se on aina vain jäänyt seuraavaan ja seuraavaan viikkoon.

Tänään oli siis jo toinen tunti tietotekniikkaa! Luotiin kurssille oma blogi, johon vuorotellen kirjoittelemme. Meidän piti myös yhdessä keksiä ohjelmaa tietoturvapäivälle ja sinne onkin tullut paljon ehdotuksia, kuten julisteiden tekemistä ja tietokilpailu aamunavaukseen.

-Juulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.